Showing 12 Result(s)

Pankista myös muuta kuin rahaa

IG:ssa kirjoitin julkaisun ”maalaispankistani” ja kehuin yhteyshenkilöitämme. Aiemmin keskitimme toiseen kilpailevaan maalaispankkin naapurikylällä, mutta heidän fuusioiden myötä konttoriverkosto kapeni ja ilmeisesti omalle ihanalle yhteyshenkilöllemme lätkähti muunneltu toimenkuva ja triljoona asiakasta lisää. Henkilökohtainen neuvonta kuihtui olemattomiin, jonka jälkeen emme edes harkinneet enää keskittämistä. Iso harmi! Mutta tästä nykyisestä keskittämisen kohteesta; sieltä saa kaikkea! Tiedän, että moni …

”Mua ei yhtään jännitä soittaa Annelle..”

Sain ihanaa asiakaspalautetta viikonloppuna eräältä firmalta, jota autoin ensimmäisen kerran jo pari vuotta sitten. Tämän firman tyypit jännittivät ihan hirveästi alussa, katsoivat vähän kummeksuenkin minua, mutta kun huomasivat, miten paljon hyötyivät avustani (ja hyötyvät vieläkin) ovat todella huojentuneita.  Ja kaikista parasta – he pystyivät puhumaan minulle omalla tavallaan, murahdellen ja äijämäisesti, ja silti heidät otettiin …

Onkominustamihinkään -uskomuksenkumoamiskurssi

Tuntuuko joskus, että vaikka mitä tekisit, et ole koskaan tarpeeksi hyvä tai saa tarpeeksi aikaan? Ne muut ovat parempia ja niiltä onnistuu kaikki? Olen vain tällainen mitätön, jolla ei onnistu mikään kunnolla… Ei. Sinä olet saavuttanut paljon, olet tehnyt asioita oikein ja saanut paljon asioita aikaiseksi. Olethan jo tänne sivustollekin löytänyt itsesi, hyvä sinä! Tilaa …

Miten valita kirjanpitäjä -e-kirja

21 kiinnostavaa vinkkiä miten valitset kirjanpitäjän 19€ NYT 0€ TUTUSTUMISTARJOUKSENA Parhaimmillaan oikea kirjanpitäjä on yrityksesi paras ystävä ja tukijalka sekä joskus myös pelastava enkeli sekä ennakoija. Miten valita juuri sinun tarkoituksiin sopiva kirjanpitäjä? Mitä pitää tietää, mitä miettiä tai mitä sellainen saa maksaa? E-kirjassa on koottu 21 eniten kiinnostavaa vinkkiä, joita kannattaa pohtia kirjanpitäjää valitessa. …

Kysy ainakin nämä kirjanpitäjältäsi -e-opus

21 kysymystä, joita kannattaa kysyä kirjanpitäjältäsi Tiedätkö, mitä sinun kuuluisi tietää omasta kirjanpidostasi VÄHINTÄÄN? Ymmärrätkö kirjanpitäjäsi puhetta? Tekisikö mieli kysyä, mutta et ole varma mitä edes kysyt? E-kirjassa on koottu 21 eniten kiinnostavaa kysymystä, jotka kannattaa esittää kirjanpitäjälle. Lisäksi kirjassa on suomennoksia kirjanpitäjäkielestä, eli avataan lyhyesti, mitä kirjanpitäjä yrittää sinulle kertoa. Kullanarvoinen niille, jotka eivät …

Myynnintekijän pikakurssi; parhaat vinkit myyntiin, markkinointiin ja esillepanoihin

Tulossa pian! Myynti ei ole rakettitiedettä, ja sen voi moninkertaistaa muutamalla luottoniksillä. Markkinointi ja esillepanot hooitavat osuutensa, mutta niiden tulee olla kokonaisuutena toimivia, että myynti tuottaa tulosta ja saat asiakkaat palaamaan ja ostamaan tyytyväisinä uudestaan. Erityisen hyvä kurssi kivijalkamyyntiä tekevälle niin myymälöissä, kahviloissa kuin myös missä tahansa muussa live-vuorovaikutuksessa. 6 videoluentoa + 42-sivuinen e-kirja + …

Tarina pienyrittäjien pikkujoulumatkasta

Olipa kerran aloitteleva yrittäjä, joka oli aivan huippu omalla alallaan, arvostettu ja töitä riitti reilusti. Hänellä oli työntekijöitä pari kappaletta ja hän halusi palkita heitä.  Ravintolaillallinen olisi kiva, mutta vielä kivempaa olisi rankan työvuoden jälkeen irtiotto Tallinnaan vuorokaudeksi. Ravintolaan kiinnostusta ei oikein pienessä kylässä ollut ja maktka tallinnaan omasta pussista tuntui kallilta, joten yrittäjä ehdotti, että jokainen maksaisi matkan omasta pussista. …